maanantai 20. heinäkuuta 2015

Reilaamassa: 2. päivä


Sunnuntai: 

Heräsimme Berliinissä sunnuntaina hyvin levänneinä ja kävimme aamupalalla viereisessä kahvilassa. 
Puolen päivän aikoihin lähdimme matkaamaan kohti Prahaa. Emme tietenkään olleet tajunneet varata istumapaikkaa junaan, joten yli puolet matkasta istuimme käytävällä :D 


Juna oli ratketa liitoksistaan koska kaikki reilaajat olivat päättäneet lähteä prahaan näköjään samalla junalla. Loppumatkasta juna hieman tyhjeni ja saimme itsellemme istumapaikat, jeejee! 

PRAHA- ooh! Huikea kaupunki! Tosi halpaa ja saimme hienon näköisen hotellin AGAIN tosi halvalla ja mielestäni hyvältä sijainnilta. Lähdimme vielä illalla tutustumaan vanhaan kaupunkiin, mihin oli parin metropysäkin matka. Kaupunki on tosi kaunis vaikkakin vähän liikaa turisteja turistialueilla, kuten vanhassa kaupungissa. Hyvää ja halpaa ruokaa ja juotavaa oli kuitenkin :) 





sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Reilaamassa: 1.päivä

Reilaamassa päivä 1 

Perjantai:

Lähdettiin perjantaina yölaivaan, oli tosi luksus sviitti hytti, oikeen parisänky ja kaikkee 8) syötiin omia eväitä (jotka ensin melkein unohdettiin kotiin ja sen sijaan otettiin mukaan roskapussi) ja nukuttiin hyvät yöunet.



Lauantai:

Saavuimme laivalla Tukholmaan aamulla kuuden aikoihin, ja köpöttelimme satamasta rautatieasemalle. Hyppäsimme seuraavaksi junaan, joka vei meidät köpenhaminaan. Köpenhaminassa meidän oli tarkoitus vaihtaa toiseen junaan, joka sitten ajoi laivaan ja laiva kuljetti junan saksaan (whoaaaah!) Junaan olisi pitänyt tehdä varaus mutta meillä ei ollut aikaa moiseen, koska vaihto-aika oli about 10min. Onneksi onnistuin kuitenkin konduktöörille lirkuttelemalla saamaan meidät junaan ilman ;) 
Saavuimme Berliiniin siis lauantai-iltana ja yövyimme siellä yhden yön super hienossa mutta halvassa hotellissa (whoah uudelleen!!) Oli oikeen kulmahuone ja seinä täynnä ikkunaa.... 8) Syötiin rautatieasemalla tyylikkäästi spagetit iltapalaksi <3